Shakespearen sitaatissa ”Anna surulle sanat, mykkänä se särkee sydämen” on viisautta, joka kantaa sukupolvesta toiseen. Omien tunteiden sanoittaminen on taito, jota alamme opetella pienestä pitäen. Taito pukea sanoiksi ajatuksia ja tunteita kehittyy elämän varrella ja on arvaamattoman tärkeä kriisin kohdatessa.
Runoterapia lievittää surua ja tuo ilon ilmoille
Runot voivat tarjota ihmiselle keinon purkaa ajatukset, joilla ei olisi muuten väylää päästä ulos. Tähän kelpaavat niin omatekoiset runot kuin toisilta lainatut kirjoitukset. Ääneen lausutut tai julkikirjoitetut runot tarjoavat samaistumiskohteen ja tunteen, että en ole maailmassa yksin ja ainoa joka kokee näin.
Kaunokirjalliset tekstit, kuten runot, ovat taideterapeuttienkin käyttämiä menetelmiä ihmismielen solmujen avaamiseen. Siihen että voisi kokea runouden parantavan vaikutuksen, ei tarvita useinkaan ammattilaista. Kynä, paperi tai lukuhetki kirjan äärellä riittävät.